Neuvonta

Pölyjä ilmassa

Meillä Etelä-Savon Allergia, Iho ja Astma ry:ssä ollaan huolissaan, sillä siitepöly ei ole ainoa keväinen allergikkoja ja astmaatikkoja kiusaava ongelma. Sen lisäksi katupölyn lisääntyminen kaupunkialueilla on varma kevään merkki. Katupöly ei ole vain pelkkää hiekoitussoran ja tien pinnan mineraaleja, vaan se voi olla sekoitus mm. nokea, mikrobeja sisältävää maa-ainesta, autoista irtoavaa metallipölyä, autojen renkaista irtoavia hiukkasia ja tietenkin siitepölyä. Hengityksen mukana kulkeutuvat hiukkaset ärsyttävät nenän ja keuhkojen limakalvoja ja aiheuttavat tulehdustilan, joka puolestaan lisää liman eritystä. Katupölyn pienimmät hiukkaset ovat kaikkein vaarallisimpia, sillä ne pääsevät kulkeutumaan syvälle hengitysteissä, aina keuhkorakkuloihin asti.

Katupölyn aiheuttamat oireet ovat samankaltaiset kuin siitepölystä aiheutuvat allergiaoireet. Silmät vuotavat, nuhaa, yskää ja kurkun pää on ärtynyt. Erityisen herkkiä katupölyn haitallisille vaikutuksille ovat allergikot, astmaatikot, keuhkoahtaumatautia ja muutenkin hengitys-, sydän- ja verisuonisairauksista kärsivät. Kun katupölyä on ilmassa, allergiaoireet yleensä voimistumat. Usein myös perusterveet saavat oireita katupölystä.

Vilkas autoliikenne tai tuuli nostavat katupölyä ilmaan. Ulkoilussa kannatta välttää kaupungin vilkasliikenteisimpiä alueita, ulkoilla sateen jälkeen ja suosia metsä- tai puistoalueita, joissa on paljon pölyä suodattavaa kasvillisuutta.

Katupölyltä voi suojautua oikeanlaisen hengityssuojaimen avulla. FPP2 -luokan hengityssuojain antaa riittävän suojan sekä siite- että katupölyltä. Korona-aikana yleisimmin käytössä olevat kirurgiset nenä-suusuojat eivät anna riittävää suojaa. Astmaatikon kannattaa aina valita uloshengitysventtiilillä varustettu suojain, sillä sen aiheuttama hengitysvastus on pienempi kuin ilman venttiiliä olevan. Jos sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa astmaa tai sydämen vajaatoimintaa, saattaa hengityssuojaimen käyttö olla mahdotonta liian suuren hengitysvastuksen vuoksi.

Kodin sisälle kulkeutuvaa pölyä voit ehkäistä asentamalla tuloilmaventtiileihin ja ilmanvaihtokoneisiin hiukkassuodattimet. Vältä tuulettamista ikkunan kautta, kun katu- ja siitepölyä on runsaimmin ilmassa. Myös tuuletusikkunoihin voi asentaa pölysuodattimet.

Siitepölyallergikon kannattaa valmistautua ajoissa. Antihistamiinin käyttö kannattaa aloittaa jo ennen kuin varsinainen siitepölykausi alkaa. Astmaatikon kannattaa keskustella lääkärin kanssa hoitavan astmalääkeannoksen nostosta siite- ja katupölykauden ajaksi, jotta limakalvot pysyvät hyvässä kunnossa kohtaamaan ympäristön ärsykkeitä. Tukkoista nenää kannattaa huuhdella nenäkannun avulla. Silmäoireita voi hoitaa kosteuttavilla ja huuhtelevilla silmätipoilla. Teksti MMM sh Helena Pakkanen.


Neuvonnasta saat henkilökohtaista ohjausta alan ammattilaisilta.


Etelä-Savon Allergia, Iho ja Astma ry:n neuvonta

Neuvojamme sh Helena Pakkanen neuvoo allergioihin, astmaan ja ihosairauksiin liittyvissä asioissa, puh. 0442 579036 tai helena.allergia@gmail.com. Neuvonta on ilmaista ja normaali puhelun hinta. Jos Helena ei pysty vastaamaan puhelimeen, niin jätä teksti- tai sähköpostiviesti, niin hän ottaa sinuun päin yhteyttä.

Allergiatoimistoltamme on saatavilla asiantuntijoiden kokoamia oppaita:

  • Aikuisten ruoka-allergia
  • Allerginen nuha
  • Alopecia areata
  • Anafylaksia
  • Astma
  • Atooppinen ihottuma
  • Aurinko ja iho
  • Epidermolysis bullosa
  • HAE perinnöllinen angioödeema
  • Hipradenitis suppurativa
  • Käsi-ihottuma
  • Lasten astma
  • Lasten ruoka-allergia
  • Lemmikkieläinallergiat
  • Nuorten astma
  • Seborrooinen ihottuma
  • Siitepölyallergia
  • Urtikaria
  • Vaikeat palovammat

Valtakunnallinen allergia-, iho- ja astmaneuvonta

Ma 14-18
To 8-12
Pe 8-12

puh. 09 4733 5520
allergianeuvoja@allergia.fi

Numeroon vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset Anne Vuorenmaa ja Kaisa Toikko, jotka ovat asiantuntijoita allergiassa ja astmassa. Neuvontamme palvelee myös sähköpostitse. Kysymyksiin pyritään vastaamaan viikon sisällä.

Kemikaalineuvonta 

puh. 044 491 9427
ke klo 10-14
kia.bertula@allergia.fi

Neuvontanumerosta saa neuvoja kemikaalien käyttöön ja terveysvaikutuksista allergiaan, ihoon ja astmaan liittyvissä asioissa. Puheluihin vastaa kemikaaliasiantuntija Kia Bertula.

Sosiaaliturvaneuvonta

puh. 045 114 4459
risto.heikkinen@allergia.fi

Erityisasiantuntija, sosiaalityöntekijä Risto Heikkinen vastaa kysymyksiin, jotka liittyvätyhteiskunnan tarjoamiin tukiin ja palveluihin. Lisäksi häneltä voi pyytää apua tukien hakemiseen ja muutoksenhakuun. 

Iho- ja kosmetiikkaneuvonta

puh. 010 279 0991
ma-to 10-15
kosmetiikka@allergiahelsinki.fi

Maksuttomasta iho- ja kosmetiikkaneuvonnasta voit kysyä kosmetiikka-allergioista ja ihon-hoitoon liittyvistä asioista. Helsingin allergia- ja astmayhdistyksen iho- ja kosmetiikkaneuvonta palvelee valtakunnallisesti. Kysymyksiin vastaa farmaseutti, kosmetologi Merike Laine.

Helsingin allergia- ja astmayhdistys ylläpitää myös kosmetiikan allergiaportaalia. Portaalista saat haettua kosmetiikkasarjojen tuotetietoja itsellesi sopivien tuotteiden löytämiseksi. 

Ruoka-allergianeuvonta

puh. 045 235 2861
ma-to klo 10-14

Liiton allergianeuvonnan lisäksi voit kysyä ruoka-allergioista myös Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksestämme. Yhdistys neuvoo ruoka-asioissa valtakunnallisesti. Kysymyksiin vastaa dieettikokki, restonomi (AMK) Tuula Jokinen.

Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ylläpitää myös Erimenu-palvelua, jossa erityisruokavaliota noudattavat voivat hakea helposti omaan ruokavalioon sopivia ruokaohjeita. 

Siitepöly- ja ympäristöneuvonta

instituutti@allergia.fi

Siitepölyihin ja muuhun luontoon, elinympäristöömme ja allergiaterveyteen liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin asiantuntijoiden puoleen. Katso instituutin yhteystiedot